Kerrostalo 3h, k, kph/wc

Pyynikintori 3,
Pyynikki, Tampere

Velaton hinta

360 000 €

Pinta-ala

93 m2

Rakennusvuosi

1928

Vuonna 1928 Pyynikintori oli Tampereen keskeisin paikka. Silloin torin ympäristö alkoi kohota ja ensimmäisenä korkeista kivitaloista nousivat lähes yhtä jalkaa Pyynikintori 1 ja 3. Heinätorin vieressä seisova jyhkeä numero kolmonen on kestänyt tuulet, tuiverrukset, sodat ja muut melskeet ja yhä edelleen se on yksi kaupungin hienoimmista taloista.

Jaakko Tähtisen ja Yrjö Lindegrénin suunnittelema rakennus on tarjonnut kodin monille, mutta silti pienelle joukolle. Tähän taloon muuttaneet eivät ole nimittäin mielellään lähteneet pois ja siksi asuntoja Pyynikintori 3:sta tulee myyntiin todella harvoin.

Kun katsot yli Pyynikintorin keskustan suunnasta, Pyynikintori 3 loistaa kauniin keltaisena ja ikkunoiden karmit hohtavat puhtaan valkoisina. Julkisivu- ja ikkunaremontti on tehty vuonna 2000. Kun astut tilavaan porraskäytävään, historiallinen henki ja tunnelma täyttävät mielesi. Tuoksu, kaiku, valo, muodot, värit, kaikki on kuin ennen ja silti kuin uutta. Portaikko on kunnostettu erinomaisella maulla vuonna 2002. Vilkaisu kuoren alle ei tuota sekään pettymystä. Vesi- ja viemäriputket on uusittu vuonna 1998.

Tästä kultakimpaleesta on pidetty hyvää huolta läpi vuosikymmenten ja se näkyy. Kukapa ei haluaisi asua talossa jyhkeässä, hyväkuntoisessa kivitalossa, joka on lähellä kaikkea. Pyynikin luonto ja polut, keskustan kulttuuri ja palvelut, bussit, taksit ja unohtamatta Ratikka pysäkkiä ihan ulko-oven välittömässä läheisyydessä.

Pelkästään Pyynikintorilta löytyvät palvelut; kaupat, kioskit ja ravintolat riittävät tavallisen arkipäivän ja vaikka juhlapäivänkin tarpeisiin.

Kyseinen asunto on toisen kerroksen kulmahuoneisto josta ikkunan suunnat Pyynikintorille päin 5 ikkunaa ja Amuriin 2 ikkunaa, unohtamatta puuhellaa keittiössä.


Kohteen myyntiä hoitaa:
 
Pasi Rasku
puh 0400 171 191
[email protected]
 
Harkitsetko oman asunnon myyntiä?
 
www.pasirasku.fi
www.muutoslkv.fi/pasi-rasku
www.facebook.com/raskunpasi

Kysy lisää, niin vastaan pian

4.7(165 arvostelua)

Pasi Rasku

Kiinteistönvälittäjä LKV, asunto- ja toimitilavälitys

Ota yhteyttä

    Muutos LKV saa lähettää minulle sähköistä suoramarkkinointia
    Hyväksyn tietosuojaehdot
    Tietosuoja- ja evästeseloste

    Sijainti kartalla

    Perustiedot

    Kohdenumero20317909
    SijaintiTampere, Pyynikki
    Pyynikintori 3
    TyyppiKerrostalo
    Huoneistoselitelmä3h, k, kph/wc
    Huoneiden lukumäärä3
    SaunaTaloyhtiössä sauna
    ParvekeEi
    Asuinpinta-ala93,0 m2
    Kokonaispinta-ala93,0 m2
    Lisätietoja pinta-alastaEdellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin huoneiston nykyisen ja rakentamisaikaisen mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Huoneiston todellinen pinta-ala voi olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Hinta ei ole pinta-alaperusteinen. Yhtiöjärjestyksen mukainen huoneistoselitelmä: 3h+k
    KuntoTyydyttävä
    Kerros2 / 6
    Rakennusvuosi1928
    Käyttöönottovuosi1928

    Hinta ja kustannukset

    Velaton hinta360 000,00 €
    Myyntihinta360 000,00 €
    Hoitovastike641,70 € / kk
    Yhtiövastike641,70 € / kk
    Vesimaksu23 € / hlö / kk
    Lisätietoja maksuistaOsakeluettelo on huoneistotietojärjestelmässä, ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.

    Tilat ja materiaalit

    OlohuoneLattia: parketti, seinät maalattu.

    Lisätiedot

    LämmitysjärjestelmäKaukolämpö, muu
    Lisätietoja lämmitysjärjestelmästäVesikeskuslämmitys
    Taloyhtiön nimiAsunto Oy Pyynikintori 3
    KiinteistönhoitoHuoltoyhtiö
    Tontin omistusVuokrattu
    Tontin pinta-ala850,0 m2
    Taloyhtiöön kuuluuUllakko/kellarikomero, sauna, pesutupa, urheiluvälinevarasto. Talossa on vanha mankelihuone, mankeli on alkuperäisessä toimintakunnossa. Ilmanvaihto painovoimainen. Taloyhtiössä antennijärjestelmä, joka muuttaa signaalin kaapeliverkolle sopivaksi.
    RakennusmateriaaliTiili
    Tehdyt korjaukset ja remontitHissin koneiston uusiminen 1988 Vesikatto uusittu 1989 Sähköpääkeskus1990 Vesi- ja viemäriputkien uusiminen 1998 Julkisivu/ikkunaremontti 2000 Portaikon kunnostus 2002 Autohallin ja pihaluiskan remontti 2005 Vesikaton korjauksia ja huoltomaalaus 2008 Ikkunoiden huoltomaalaus 2009 Katon vesivahingon korjauksia 2011 Vesikaton lisäkunnostuksia ja ullakon eristetilan korjaus 2012 Julkisivun pienkorjaukset 2013-2014 Huoneistokatselmus 2015 Lukituksen uusiminen. Vesikaton osa maalaus tehtyjen korjausten osalta. Liikehuoneistojen kunnostusta. IV-kanavien nuohous ja säätötoimenpiteet 2016 Ikkunoiden huoltomaalaus 2017 Lämmönvaihtimen uusiminen. Ulko-ovien maalaus 2018 Energiahankeselvitystä naapuriyhtiöiden kanssa 2019 Ikkunoiden huoltomaalauksen toteutussuunnittelu 2020 Ikkunoiden, tuuletusparvekkeiden oviaukkojen ja sisäpihan ulko-oven huoltomaalaus 2021 Antenni- ja puhelinverkon mittaus. Käyttövesiputkiston kuntotutkimus. 2022
    Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitTulevien korjaustarpeiden selvitys (1-5 vuotta) suuntaa-antava: 2023-24: Patteri- ja linjasäätöventtiileiden mahd.uusiminen ja tasapainotus 2024-25: Sisäverkon (antenni/tietoliikenne) suunnittelu 2024-25: Hissin kunnostus 2024-25: Sisäpihan parannus (kivimuuri/jätekatos) 2026-27: Kellaritilojen ja pyöräsuojan huoltomaalaus 2026-27: Pesula-/kuivaustilan kunnostus 2022-28: Huoneistojen märkätilat, säännöllinen tarkkailu ja vesikalusteiden uusimista. Energiahankeselvitystä.
    KattoHarjakatto
    EnergiatodistusOn
    EnergialuokkaE-luku: 227
    EnergialuokkaF2013
    AutopaikkaAsukaspysäköinti lähikadulla.
    KaavoitusAsemakaava

    Täälläkin on tilaa

    Omakotitalo 5h, k, s/ph/wc, erill. wc th, khh, at, var

    Jalmari Finnen katu 18,
    Hervanta, Tampere

    285 000 €

    122,5 m2 v. 1986
    Kerrostalo 1h, kk, kph

    Hatanpään Valtatie 14,
    Keskusta, Tampere

    175 000 €

    43,5 m2 v. 1929
    Kerrostalo 3h, k, kph/wc, parveke

    Annalankatu 4,
    Annalankatu, Tampere

    89 000 €

    66 m2 v. 1975
    Ota yhteyttä kohteen välittäjään

    Pasi Rasku