1 / 11
Kerrostalo
2h, kph/s, vh, las.parv.
Jänislahdenkatu 15,
Lentävänniemi, Tampere
Velaton hinta
138 000 €
Pinta-ala
59,5 m2 / 59,5 m2
Rakennusvuosi
2004
Lentävänniemessä, Jänislahdenkadun päässä rauhallisella paikalla sijaitseva ylimmän kerroksen saunallinen kaksio etsii nyt uutta omistajaa!
Tämä tilava kaksio, ylimmän kerroksen kulma-asunto, vapautuu pitkäaikaiselta asukkaalta. Lasitetulta parvekkeelta avautuvat näkymät peräti kahteen eri suuntaan, ja yhtiö sijaitsee mukavasti puuston lomassa aivan metsän vieressä. Metsän kautta kulkevat mahtavat lenkkeilyreitit Näsijärven rantoja pitkin, ja myös uimarantaan on näppärä matka. Huoneiston keittiö on monien toiveiden mukaisesti suoraan yhteydessä olohuoneeseen, joten ajanvietto ystävien kesken onnistuu luontevasti myös kokkailun lomassa.
Asunto Oy Tampereen Pyhällönportti on vuonna 2004 valmistunut kokonaisuus. Yhtiö on liitetty kaukolämpöön, joten lämmitys sisältyy vastikkeeseen, samoin tontin vuokra. Yhtiö sijaitsee poikkeuksellisen kätevällä paikalla Lentävänniemessä – ratikan päätepysäkille kävelee vain muutamassa minuutissa, ja lähikauppakin löytyy aivan nurkilta.
Tartu tilaisuuteen ja tule tutustumaan tähän kotiin! Yksityisesittelyt järjestyvät joustavasti.
Lisätiedot ja esittelyt:
Toni Heikkilä
Kiinteistönvälittäjä LKV, Osakas
045 127 2867
[email protected]
www.muutoslkv.fi/toni-heikkila
(Kuvissa käytetty virtuaalikalustusta)

Kysy lisää, niin vastaan pian
Toni Heikkilä
Kiinteistönvälittäjä LKV, Osakas
Ota yhteyttä
Sijainti kartalla
Perustiedot
| Kohdenumero | 80506515 |
| Sijainti | Tampere, Lentävänniemi Jänislahdenkatu 15 |
| Tyyppi | Kerrostalo |
| Huoneistoselitelmä | 2h, kph/s, vh, las.parv. |
| Huoneiden lukumäärä | 2 |
| Makuuhuoneiden lukumäärä | 1 |
| Asuinpinta-ala | 59,5 m2 |
| Muut tilat | 0 m² |
| Kokonaispinta-ala | 59,5 m2 |
| Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiön huoneistojen pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu. Mitattaessa ne saattavat olla ilmoitettua suurempia tai pienempiä. Hinta ei ole pinta-ala perusteinen. |
| Pinta-alan peruste | Yhtiöjärjestyksen mukainen ja isännöitsijäntodistuksen mukainen |
| Rakennusvuosi | 2004 |
| Käyttöönottovuosi | 2004 |
Hinta ja kustannukset
| Velaton hinta | 138 000,00 € |
| Myyntihinta | 138 000,00 € |
| Hoitovastike | 333,20 € / kk |
| Yhtiövastike | 333,20 € / kk |
| Vesimaksu | Vesimaksuennakko 26 € / kk / hlö (Ennakko, tasaus kulutuksen mukaan) |
| Autopaikka | 25 € / kk |
Tilat ja materiaalit
| Yleiskunto | Hyvä |
| Tilojen kuvaus | Eteisessä parkettilattia ja tilava kaapisto. |
| Keittiö | Varustus; jääkaappi/pakastin, viinikaappi, keraaminen liesi, astianpesukone, liesituuletin, parkettilattia. |
| Olohuone | Parkettilattia, ilmalämpöpumppu. |
| Makuuhuone | Parkettilattia, kaapisto, vaatehuone. |
| Kylpyhuone | Varustus: peili, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihkuseinät, tila laatoitettu kauttaaltaan. |
| Saunan kuvaus | Varustus: laattalattia, sähkökiuas. |
Lisätiedot
| Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Tampereen Pyhällönportti |
| Isännöitsijä | Kiinteistö-Tahkola Tampere Oy |
| Kiinteistönhoito | Huoltoyhtiö |
| Tontin omistus | Vuokra |
| Tontin pinta-ala | 2 564,0 m2 |
| Osa tontista lunastettu | Ei |
| Tontin vuokra | 7 019,66 € |
| Tontin vuokraaja | Tampereen kaupunki |
| Tontin vuokra-aika päättyy | 31.05.2063 |
| Rakennusmateriaali | Betonielementti |
| Katto | Tasakatto |
| Kate | Huopa |
| Lämmitysjärjestelmä | Kaukolämpö |
| Hissi | 1 |
| Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit | 2026 Aukinaisten parvekelasitusten kiinnitysten tarkastus 2027 Huoneistojen ulko-ovien tarkastus 2027 IV kanavien nuohous, ilmavirtojen mittaus ja säätö 2028 Porraskäytävän kunnon tarkastus ja mahdolliset toimenpiteet. 2029 Katon kunnon tarkistus |
| Tehdyt korjaukset ja remontit | 2014 Ilmanvaihdon mittaus ja säätö 2014 Lukituksen uusinta 2015 Porraskäytävän ikkunakarmien ja muiden puuosien maalaus 2017 Lämmönvaihtimen ohjauskeskus ja moottoriventtiilit 2017 IV-hormien nuohous ja säätö 2018 Sähköautolatauspaikkojen valmiuden kartoitus 2019 Väestönsuojan tarkastus, tiiveyskoe ja korjaukset 2020 Elpo-hormin sukitus 2023 Elementtisaumojen uusiminen 2024 Vesikaton huoltokorjaukset 2024 Radon imurin uusinta 2024 Vesikaton kuntotutkimus 2025 Palovaroittimien uusiminen 2025 Energiatodistus |
| Energiatodistus | 1 |
| Energialuokka | E2018 |
| Kaavoitus | Asemakaava |
| Lisätietoja kaavoituksesta | Tampereen kaupunki |
| Autopaikka | Autopaikat vuokrataan jonotusperusteisesti. |
Täälläkin on tilaa
Rivitalo
5h, avok, kph/wc/khh, s, erill.wc, vh, lämmin var., parv, terassi, ap
Harjunsalontie 14,
Harjunsalo, Kangasala
318 200 €
84,7 m2 v. 2027
Kerrostalo
3k, k, s, 2 x p
Marttilankatu 43,
Keskusta, Sastamala
129 000 €
80 m2 v. 1984
Rivitalo
3h, k, s, kph, erill.wc, 2vh
Hasselbackantie 1,
Hasselbackan alue, Nokia
178 000 €
78 m2 v. 1988Ota yhteyttä kohteen välittäjään