1 / 33
Rivitalo
4h,k, kph/s, erill.wc, 2xvh, terassi
Peräkorvenkatu 3,
Lamminpää, Tampere
Velaton hinta
248 000 €
Pinta-ala
85 m2 / 85 m2
Rakennusvuosi
2000
Lamminpään alueelta on nyt tarjolla muuttovalmis rivitalon päätyasunto!
Huoneisto on käytännöllisesti yhdessä tasossa, joten pohjaratkaisua voisi sanoa erittäin toimivaksi. Makuuhuoneita löytyy kolme kappaletta ja kahdessa niissä on oma vaatehuone. Huoneistoa on käyty kattavasti läpi historian aikana, esimerkiksi kylpyhuone ja sauna on uusittu ja keittiötä ja pintoja päivitetty enemmän tähän päivään. Asunto odottaakin uusia asukkaita, jotka voivat kantaa tavarat sisään ja asettua kodiksi. Kokonaisuuden ehdoton helmi on poikkeuksellisen kiva takapiha-alue. Terassista löytyy lasitettu osuus, jonka lisäksi on fiksusti avointa terassia ja mikä parasta, takapiha rajoittuu monien haaveilemaan pieneen metsään.
Asunto Oy Tampereen Lintukoto 1 on omalla tontilla oleva kaukolämpöön liitetty yhtiö. Yhtiö sijaitsee kätevällä sijainnilla, nopeiden yhteyksien päässä niin Tampereen keskustasta, Lielahden- ja Tesoman kattavista ostoskeskittymistä kuin moottoriteistäkin. Lapsia ajatellen päiväkoti ja koulu on kävelyetäisyydeltä sekä bussipysäkille on vain muutama satametriä. Autolle löytyy katospaikka.
Ole yhteydessä ja sovitaan esittelyaika kohteeseen!
Lisätiedot ja esittelyt:
Toni Heikkilä
Kiinteistönvälittäjä LKV, Osakas
045 127 2867
[email protected]
www.muutoslkv.fi/toni-heikkila

Kysy lisää, niin vastaan pian
Toni Heikkilä
Kiinteistönvälittäjä LKV
Ota yhteyttä
Sijainti kartalla
Perustiedot
Kohdenumero | 20987190 |
Sijainti | Tampere, Lamminpää Peräkorvenkatu 3 |
Tyyppi | Rivitalo |
Huoneistoselitelmä | 4h,k, kph/s, erill.wc, 2xvh, terassi |
Huoneiden lukumäärä | 4 |
Makuuhuoneiden lukumäärä | 3 |
Sauna | Oma sauna |
Parveke | Ei |
Asuinpinta-ala | 85,0 m2 |
Kokonaispinta-ala | 85,0 m2 |
Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiön huoneistojen pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu. Mitattaessa ne saattavat olla ilmoitettua suurempia tai pienempiä. Hinta ei ole pinta-ala perusteinen. Yhtiöjärjestyksen mukainen huoneistoselitelmä: 4h+k+s. Eri mittaustavoista johtuen varasto saattaa sisältyä ilmoitettuun asuintilojen pinta-alaan. |
Kunto | Hyvä |
Kerros | 1 / 1 |
Rakennusvuosi | 2000 |
Käyttöönottovuosi | 2000 |
Tehdyt korjaukset ja remontit | Edellisen omistajan aikana: 2016 kylpyhuone ja sauna remontoitu. 2018 terassin lasiosuudelle lisätty liukuovet. 2019 Keittiö uusittu(vanhat rungot jätetty). Nykyinen omistaja lisännyt yhden kaapiston jääkaapin viereen. 2019 pintoja käyty läpi, parketti lakattu ja makuuhuoneisiin asennettu vinyylikorkki. historiassa on myös remontoitu erillistä wc:tä, kaadettu yksi seinä keittiöstä ja asennettu saareke. |
Vapautuu | Sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 248 000,00 € |
Myyntihinta | 248 000,00 € |
Hoitovastike | 340,00 € / kk |
Yhtiövastike | 340,00 € / kk |
Lisätietoja maksuista | Vesimaksuennakko 16,50 €/hlö/kk, tasaus kulutuksen mukaan. Osakeluettelo on huoneistotietojärjestelmässä, ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. |
Tilat ja materiaalit
Tilojen kuvaus | Eteisessä parkettilattia, tuulikaapissa muovimatto. Vaatehuoneissa vinyylikorkki. |
Olohuone | Parkettilattia. |
Makuuhuone | Kahdessa makuuhuoneessa vinyylikorkkilattia, yhdessä parkettilattia. Yhdessä makuuhuoneessa kaapisto, kahden yhteydessä vaatehuone. |
Saunan kiuas | Sähkökiuas |
Saunan pinnat | Seinät: puu Lattia: laatta |
Muut tilat | Terassi, Lasitettu terassi |
Säilytystilat | Huoneistolla etuovella varasto ja eteisestä pääsy tilavalle käyttöullakolle. |
Muuta kauppaan kuuluvaa | Sälekaihtimet. |
Lisätiedot
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Tampereen Lintukoto 1 |
Isännöitsijä | Mouhijärven Tili ja Isännöinti Oy / Jani Iso-Kukkula / 045 874 4353 |
Kiinteistönhoito | Asukkaat |
Kiinteistönhoidon lisätiedot | Omatoimi. E-talon kulkutien ja parkkialueen lumityöt naapuriyhtiön hoidossa. |
Tontin omistus | Oma |
Tontin pinta-ala | 6 235,0 m2 |
Osa tontista lunastettu | Ei |
Rakennusmateriaali | Puu, betoni |
Katto | Harja |
Kate | Tiili |
Lämmitysjärjestelmä | Kaukolämpö |
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit | 2025 Urheiluvälinevaraston oven uusiminen (toteutetaan) 2025-2026 Tarkistetaan ulko-ovien tiivistys ja kunto (toteutetaan) 2025-2027 Katon uusiminen (suunnitellaan) 2025-2026 Märkätilojen peruskorjauksia (suunnitellaan) 2025 Lämmönvaihtimen uusiminen (toteutetaan) 2029 Iv-kanavien nuohous (toteutetaan) |
Tehdyt korjaukset ja remontit | 2019 Ilmanvaihtokanavien nuohous 2019 Taloyhtiössä suoritettu radonmittauksia 2020 Ostettiin varastoon uudet lämmönsiirtimet 2020 Tiivistettiin kahden huoneiston lattian ja seinän välisiä rakoja 2023 Asennettiin radonimuri yhteen huoneistoon. 2023 Uusittiin E-talon kattoluukkuja 2025 Asennettiin kaikkiin huoneistoihin palovaroittimet |
Energiatodistus | On |
Energialuokka | E2018 E-luku 221. Voimassa 12.07.2033 asti. |
Kaavoitus | Asemakaava |
Taloyhtiöön kuuluu | Urheiluvälinevarasto, väestönsuoja. Koneellinen ilmanvaihto. Kaapeli-tv. |
Autopaikka | Kunkin huoneiston välittömään hallintaan jää yksi (1) autokatospaikka. Lisäksi huoneistojen A1, A2 ja B5 välittömään hallintaan jää kullekin yksi (1) pistokkeeton autopaikka ulkona. |
Autopaikka | Autokatospaikka |
Täälläkin on tilaa
Näyttö: 11.5.2025 klo 15:00
Omakotitalo
5h, k, 2xkph, s, 2erill.wc, vh, pikku keittiö, varastotiloja, autotalli.
Sarpatintie 17,
Sarpatti, Nokia
99 000 €
160 m2 v. 1964
Näyttö: 13.5.2025 klo 18:00
Omakotitalo
5h, k, rt, th, khh, ph, 2kph, s, 3wc, harrastetila, 3vh, kuntoilutila, varastot, terassi, ransk.p
Kämmenmaankatu 32,
Kämmenniemi, Tampere
378 000 €
201,8 m2 v. 1998
Kerrostalo
3h, avok, kph/wc, lasit.p.
Tammelan puistokatu 1-3,
Tammela, Tampere
248 000 €
54 m2 v. 1972Ota yhteyttä kohteen välittäjään