Vinkit kodin myyntiin epävakaassa maailmantilanteessa

Asuntomarkkinoilla on ollut parin vuoden ajan myyjän markkinat. Lähes koko korona-ajan kysyntää on ollut huomattavasti enemmän kuin tarjontaa. Kasvanut kysyntä on näkynyt erityisesti Tampereella ja Tampereen ympäristökunnissa, sillä kasvukeskuksen vetovoima on lisännyt alueen muuttoliikettä.

Markkinoiden kehitystä on jarruttanut myytävien asuntojen vähäinen tarjonta. Myyjät ovat varovaisia myymään omaa kotiaan, ennen kuin uusi asunto on löytynyt, mutta tarjonnan puutteen takia ostettavaa ei löydy.

Nyt kuitenkin epävakaa maailmantilanne on tuonut epävarmuutta asuntomarkkinoille. Muutos LKV:n toimitusjohtajan Samuel Riipan mukaan on nähtävissä, että sodan ja Venäjän pakotteiden vaikutukset talouteen askarruttavat asiakkaita, mikä näkyy kysynnän laskuna. Lisäksi inflaation luoma paine korkojen nousulle puhututtaa erityisesti asunnon ostajien keskuudessa.

”Epävakaa maailman tilanne herättää pelkoa ja heikentää kysyntää. Ne, joilla ei ole pakottavaa tarvetta ostaa tai vaihtaa asuntoa, jäävät odottamaan ja seuraamaan tilannetta, kertoo Samuel Riippa.”

Muutos-LKV-43

Kysynnän vähentyessä tulee korostumaan se, miten kohdetta markkinoidaan ja myydään. Vaikeassa markkinatilanteessa hyvät välittäjät erottuvat edukseen, joten välittäjän valinnassa on tärkeää valita ammattitaitoinen välittäjä, joka panostaa kohteen myyntiin ja markkinointiin.

”Jotta myyjä saa parhaan mahdollisen hinnan, meidän tehtävänämme on luoda kohteelle kysyntää yleisestä asuntomarkkinatilanteesta huolimatta. Tällöin välittäjän ammattitaito sekä myynti- ja markkinointitaidot korostuvat, Samuel sanoo.”

Listasimme vinkit, mihin kodin myyjän kannattaa kiinnittää huomioita asuntoa myydessä epävakaassa maailmantilanteessa.

Myyntihinnan asettaminen oikealle tasolle

Myyntihinnan tulee perustua toteutuneisiin kauppoihin. Pelkkä kauppatilastojen tuijottelu ei kuitenkaan riitä, vaan hinnoittelussa on otettava huomioon muun muassa sijainti, rakennusvuosi, asunnon kunto ja erityisominaisuudet jne. Erityisesti vähäisen tarjonnan ja hintojen nousun seurauksena ongelmana usein on, että välittäjä lupaa asunnosta liian korkean hinnan. Ammattitaitoisen välittäjän avulla tämä vältetään.

Kohteen markkinointi

Kohteen markkinoinnissa on tärkeintä tavoittaa oikeat asiakkaat ja luoda kohteelle kysyntää. Tämä onnistumiseksi on laadittava huolellinen asuntoilmoitus sekä varmistettava kohteen oikeanlainen ja riittävä markkinointi eri kanavissa. Lue lisää kohteen markkinoinnista tästä

Oikean välittäjän valinta

Vaikeassa markkinassa 2 000 euron säästö välityspalkkiossa voi toteutua 10 000 euron tappiona kauppahinnassa. Älä siis valitse välittäjää pienimmän palkkion perusteella, vaan valitse ammattitaitoinen välittäjä, jolla on hyvää alueellista tuntemusta, kokemusta ja tietoa sekä hyvät neuvottelutaidot. Välittäjä toimii neuvonantajana ja tukee niin myyjää kuin ostajaa onnistuneiden asuntokauppojen luomiseksi.

”Sanonta kuuluu, että hyvä välittäjä ei pysty myymään lapsiperheelle yksiötä keskustasta, mutta huono välittäjä pystyy omalla käytöksellään ja toiminnallaan karkoittamaan potentiaaliset ostajat, Riippa naureskelee.”

Mieti ennakkoon, miten etenet asunnon vaihdon suhteen.

Mikäli et halua tai kykene ostamaan uutta asuntoa ennen vanhan myyntiä, kannattaa ehdottomasti laittaa nykyinen asunto myyntiin ensin. Tällöin voit katsella tulevia vaihtoehtoja myynnin aikana aivan eri tilanteesta, koska omalle asunnollesi on ostaja jo etsinnässä. Mikäli uutta ei löydy, kun vanhasta pitää lähteä, on väliaikaisasunnossa ainakin se hyvä puoli, että jatkossa sinulla on täysi ostovalmius sopivan kohteen löytyessä. Enää ei ole isona esteenä vanhan asunnon myynti alta pois.

Ota yhteyttä

Epävakaasta maailman tilanteesta huolimatta haluamme rauhoittaa asiakkaitamme siitä, että asuntokauppojen tekeminen on edelleen turvallista ja asuntokauppa käy hyvin. Tampereen ja sen ympäristökuntien vetovoima kasvaa edelleen ja kauppamäärät ovat korkeita, joten asunnot tulevat säilyttämään arvonsa. On myös hyvä muistaa, että asunnon vaihto kannattaa silloin, kun on se tarve. Olemme apunasi, kun elämäntilanteesi muuttuu.

    Annan suostumukseni siihen, että välitysliike saa lähettää minulle sähköistä suoramarkkinointia (esim. tekstiviesti, sähköposti)Hyväksyn tietosuojaehdot
    Tietosuoja- ja evästeseloste