1 / 51
Omakotitalo
6h, k, khh, 3x kph, 3x s, 2x wc
Hauralantie 200,
Haurala, Lempäälä
Velaton hinta
1 230 000 €
Pinta-ala
312,5 m2
Rakennusvuosi
1920
Kapea hiekkatie halkoo idyllistä peltomaisemaa. Hieman kauempana puiden lomasta välkkyy vesi vihjaten siitä, mitä kohta voisi olla luvassa. Tien päässä avautuu pihapiiri, jonka sata vuotta sitten nousseet rakennukset henkivät maalaisromantiikkaa. Suomi-filmi -tunnelman lisäksi tila tarjoaa modernin ihmisen paratiisin.
Hauralan kylä mainitaan Lempäälän vanhimmaksi ja jo viikingit viihtyivät tienoolla. Sen todistaa Kansallismuseoon päätynyt, toisen maailmansodan aikana läheiseen peltoon syöksyneen neuvostoliittolaisen pommikoneen esiin nostama miekka.
Vaikka päätalon onkin rakentanut 1920-luvulla eversti – Wiljami (tunnetaan myös nimellä Viljami) Rommi nimeltään – sotaisuus on tästä paikasta kaukana. Sen sijaan tarjolla on maaseudun rauhaa, mukava naapurusto ja sitten kuitenkin palvelut aivan lähellä. Kouluunkin on matkaa vain alle kaksi kilometriä.
Vielä lähempänä on kuitenkin vesi – se alkaa heti omasta rannasta. Kirkkojärvi tarjoaa niin maiseman kuin viihdykettä. Syvyyttä riittää isollekin veneelle ja reittejä moneen suuntaan vesistölle. Paatilla pääsee vaikka Tampereelle tai Hämeenlinnaan. Myös Hopealinja kulkee ohi.
Toisaalta, kauemmas ei välttämättä tarvitse lähteä, sillä kotirannassa sopii teutaroida vesileikeissä lapsiystävällisen matalassa vedessä, rentoutua ulkoporeammeessa, ottaa aurinkoa eksoottisella hiekalla, rakennella nuotio makkaranpaistoon, istuskella pergolan suojissa taikka vain ihailla näkymiä saunan ikkunasta.
Löylyttelystä puheenolle, pihapiiristä löytyy kaikkiaan kolme saunaa, joista vanhin, sekin alunperin satavuotias löytyy aivan rannasta. Entisen savusaunan jykeville lauteille mahtuu helposti kymmenkuntakin aikuista ja vesi lämpiää upeassa padassa.
Koko ranta on mukavasti penkereen suojissa kuitenkin niin, että keskikesän aurinko lämmittää koko päivän. Kaikkineen se on täydellinen paikka niin lasten kekkereihin, nuorison bileisiin kuin aikuisten illanistujaisiin.
Toinen maisemasauna löytyy ylempää pihapiiristä vierasmajan yhteydestä. Maja on toki ehkä hivenen harhaanjohtaja sana, sillä talosta löytyy viimeisen päälle varusteltu keittiö ja edustalta iso terassi sekä mojovan kokoinen ulkoporeallas.
Avautuvaa järvimaisemaa voi ihailla näiden lisäksi reilun kokoisesta saunasta, jonka rannan puoleinen seinä on miltei kokonaan yhtä panoramaikkunaa. Majasta löytyy tietenkin ajanmukainen av-kalusto bluetooth-yhteyksineen.
Vielä ennen päätaloa vieraillaan ulkorakennuksessa. Se on remontoitu moderniin käyttöön upeasti vanhaa kunnioittaen. Ehdoton katseenvangitsija on päädyn korkea ikkuna, joka tarjosi valon eversti Rommin puolison, Irja Vuolle-Apialan ateljeehen.
Toinen puoli tilaa toimii kokouspaikkana, viihdekeskuksena tai iltapäivänokostenottopaikkana. Sieltä onnistuu myös vaikka videoneuvotteluiden tai webinaarien vetäminen. Yläkerrassa on puolestaan rauhallinen joogasali, josta voi hakea rauhaa mihin aikaan päivästä tahansa.
1920-luvulla rakennettu päärakennus henkii ikää ja arvokkuutta. Sisään astuessa ensimmäisenä vaikutuksen tekee valo ja avaruus. Huoneet ovat isoja, samoin ikkunat ja pinnat vaaleita. Talo on remontoitu vanhaa kunnioittaen, mutta silti nykyihmisen tarpeiden mukaisesti.
Laattalattioiden alla on lattialämmitys, katkaisijat, pistorasiat ja lämpöpatterit näyttävät satavuotiailta, mutta ovatkin uusia, ikkunat ovat alkuperäiset, mutta niihin on lisätty sisäpuolelle lämpölasi. Jopa alkuperäiset tulisijat on purettu ja koottu sitten uudestaan, jotta niiden käyttö on varmasti turvallista.
Alakerrasta löytyy mahtavan kokoinen olohuone, iso keittiö ja kodinhoitohuone, sekä työhuone, josta on myös kulku ulos. Yläkerrasta löytyy neljän makuuhuoneen lisäksi valoisa aula, joka on omiaan kaikenlaiseen luovaan tekemiseen. Yläkerran kylpyhuone tarjoilee upean sisustuksen lisäksi rahoittavan näkymän järvelle.
8000 neliön tiluksilla kasvaa niin marjapensaita kuin hedelmäpuita. Satokauden aikaan aamupuuron höysteet löytyvät siis omalta pihalta. Tilaa on myös vaikka omalla pikku jalkapallokentälle. Autotallinkin rakentaminen on mahdollista, sillä sitä varten luvat ovat jo kunnossa.
Tämä huikea kokonaisuus tarjoaa täyttä elämää vaikkapa lapsiperheelle, sillä tilaa ja tekemistä riittää isommallekin porukalle. Kannattaa ehdottomasti käydä itse paikan päällä katsomassa, millainen on valmiiksi rakennettu paratiisi.
Kohteen myyntiä hoitaa:
Pasi Rasku
puh 0400 171 191
[email protected]
Harkitsetko oman asunnon myyntiä?
www.pasirasku.fi
www.muutoslkv.fi/pasi-rasku
www.facebook.com/raskunpasi

Kysy lisää, niin vastaan pian
4.7(165 arvostelua)
Pasi Rasku
Kiinteistönvälittäjä LKV, asunto- ja toimitilavälitys
Ota yhteyttä
Sijainti kartalla
Perustiedot
Kohdenumero | 21123549 |
Sijainti | Lempäälä, Haurala Hauralantie 200 |
Tyyppi | Omakotitalo |
Huoneistoselitelmä | 6h, k, khh, 3x kph, 3x s, 2x wc |
Huoneiden lukumäärä | 6 |
Makuuhuoneiden lukumäärä | 4 |
Sauna | Oma sauna |
Asuinpinta-ala | 312,5 m2 |
Kokonaispinta-ala | 322,0 m2 |
Lisätietoja pinta-alasta | Pinta-alat perustuvat rakennuspiirustuksista laskettuihin arvioihin. Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu, mitattaessa pinta-alat saattavat olla ilmoitettua suurempia tai pienempiä. Hinta ei ole pinta-alaperusteinen. Asuinrakennus 315 kem. Vanha rantasauna 50 kem. Vanha talousrakennus 50 kem. Asuintilojen pinta-ala on laskettu rakennuspiirustuksista ja siihen on huomioitu kaikki asuinkäytössä olevat tilat, muihin tiloihin on laskettu kellarikerroksen pannuhuone ja varastotila. |
Kunto | Hyvä |
Kerros | 1-3 / 3 |
Rakennusvuosi | 1920 |
Käyttöönottovuosi | 1920 |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 1 230 000,00 € |
Myyntihinta | 1 230 000,00 € |
Lisätietoja maksuista | Myyjältä saatujen tietojen mukaan: Tiemaksu: 32 euroa Kiinteistövero: 777,80 €/v Sähkönkulutus ollut noin 27 689 kWh/v Lokakaivon tyhjennys: 428,69 € Talviauraus ja hiekoitus: 171 € Puhtaanapito paikallisen jätehuoltoyrityksen taksoituksen mukaan. Vesi- ja jätevesi kulutuksen mukaan. Hulevesimaksu paikallisen taksoituksen mukaan. Esitetyt asumiskustannukset perustuvat nykykäyttöön ja voivat siten olla pienempiä tai suurempia, riippuen asukasmäärästä, asumistottumuksista sekä palveluntarjoajasta. |
Tilat ja materiaalit
Tilojen kuvaus | Työhuone: pönttöuuni. Lattia: lauta, seinät: maali/tapetti. Alakerran eteisaulassa laattalattia ja kiinteät kaapistot. |
Olohuone | Kakluuni. Lautalattia, seinät tapetoitu |
Kodinhoitohuone | Pesukoneliittymä, pesuallas, tasot, kaapistot. Lattia: laatta, seinät: paneloitu. |
Saunan kuvaus | Asuinrakennuksen kellarikerroksen saunassa sähkölämmitteinen kiuas. Seinät: hirsi/puu/muurattu, lattia: laatta. Vierasrakennuksen saunassa sähkökiuas, kokonaan laatoitetussa pesutilassa kaksi suihkua, erillinen wc. Rannassa on lisäksi vanha savusaunarakennus. |
Säilytystilat | Kiinteät kaapistot, varastotila. |
Lisätiedot
Lämmitysjärjestelmä | Maalämpö |
Kiinteistötunnus | 418-404-2-50 |
Tontin omistus | Oma |
Tontin pinta-ala | 6 880,0 m2 |
Lisätietoja tontista | Ostaja on tietoinen, että kiinteistön rantaan on saattanut muodostua/on muodostunut vesijättöä. Ostaja hyväksyy tämän ja ottaa mahdollisen lunastuksen vastattavakseen. Vesijätön lunastuksen hintaa ei voida määritellä etukäteen. |
Rakennusmateriaali | Puu, hirsi |
Katto | Mansardi/harjakatto |
Energiatodistus | On |
Energialuokka | E-luku: 110 |
Energialuokka | B2018 |
Ranta | Oma ranta, oikeus vesialueisiin |
Kaavoitus | Yleiskaava |
Lisätietoja kaavoituksesta | Lempäälän kaupunki |
Muuta tärkeää tietoa | Kunnan etuosto-oikeus. |
Täälläkin on tilaa
Kerrostalo
2h, kt, kph/wc, s, lasit.p
Hopeakanavankatu 9,
Sulkola, Lempäälä
168 000 €
46,5 m2 v. 2019
Kerrostalo
2h, avok., kph/wc, s, vh, lasit. p.
Käpytie 8,
Käpylä, Tampere
169 000 €
49,5 m2 v. 2007
Kerrostalo
2h, k, kph
Härmälänkatu 16,
Härmälä, Tampere
75 000 €
50 m2 v. 1962Ota yhteyttä kohteen välittäjään