Ensiasunnon osto – Hyödynnä veroetu

Ensiasunnon ostaminen on yksi elämän ensimmäisistä suurista muutoskohdista. Ensiasunnon hankintaan liittyy monia unelmia, mutta kyseessä on myös suuri taloudellinen päätös. Me haluamme olla tukena päätöksenteossasi antamalla vastauksia sinua mietityttäviin kysymyksiin ja neuvoja ensimmäisen asuntokauppasi onnistumiseen.

Ensiasunnon ostaminen

Miksi ensiasunnon ostaminen kannattaa?

Ensiasunnon ostaminen kannattaa ajatella ennen kaikkea sijoituksena omaan talouteen. Kerrytät jatkuvasti omaa varallisuuttasi, kun vuokran maksamisen sijaan rahat päätyvät oman asuntolainasi vähentämiseen. Vuokraerää vastaavalla summalla lyhennät asuntolainaasi säännöllisesti jo huomattavasti.

Minkä hintaisen asunnon voin hankkia?

Ensiasunnon hankinta kannattaa aloittaa arvioimalla, millaista ja minkä hintaista asuntoa on tarkoitus lähteä etsimään. Arvioi, paljonko rahaa pystyt kuukausittain käyttämään asumiseen. Selvitä, kuinka paljon asuntolainaa sinun kannattaa ottaa suhteessa omiin tuloihisi, menoihisi ja käytettäviin vakuuksiisi. Elämiseen ja säästämiseen tulisi jäädä riittävästi rahaa myös lainalyhennyksen ja asumiskustannusten jälkeen.

Keskustele siis pankin kanssa lainakäytännöistä ja -ehdoista. Pankista on hyvä saada lainalupaus jo ennen kuin aloitat ensiasunnon etsinnän, jotta pystyt jättämään ostotarjouksen heti sopivan kodin löydyttyä.

Mitä ominaisuuksia asunnoltasi toivot?

Varallisuuden kartoittamisen lisäksi on pohdittava asumiseen liittyviä toiveita. Kannattaa miettiä, etsitkö asunto seuraavaksi muutamaksi vuodeksi vai merkitseekö se sinulle koko loppuelämän kotia. Ensiasunto ei aina toteuta kaikkia unelmiasi, mutta on tärkeää miettiä sinulle merkittäviä ominaisuuksia, jotka rajoittavat sopivan asunnon etsintää.

Haaveiletko löytäväsi asunnon tietyltä asuinalueelta? Asuinalueiden hintatasoista saat parhaimman käsityksen selaamalla asuintoilmoituksia. Alueen valintaan kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota silloin, kun toivot asunnon arvon nousevan tulevaisuudessa.

Alueen hintakehityksen lisäksi on harkittava, haluatko ostaa hieman edullisemman, remonttia kaipaavan asunnon vai haluatko muuttovalmiin kodin. Selvitä asunto-osakkeen kohdalla, mitä kunnossapito- ja muutostöitä taloyhtiössä on tehty ja mitä tullaan tekemään. Mikäli suuria remontteja on tulossa, joudut osallistumaan remontin kustannuksiin. Mikäli remontit on jo hiljattain tehty tai kyseessä on vasta rakennettu talo, todennäköisesti isoja lisäkuluja aiheuttavia remontteja ei ole lähitulevaisuudessa tulossa.

Mikäli harkitset uudiskohteen ostamista, sinun on hyvä huomioida suurten yhtiölainojen mahdollisten lyhennysvapaiden päättymisen vaikutus rahoitusvastikkeen nousemiseen.

Ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus

Täyttäessäsi ensiasunnon ostajan kriteerit vapaudut varainsiirtoveron maksamisesta. Normaalisti ostaja joutuu maksamaan varainsiirtoveroa asunto-osakkeen kohdalla 2 prosenttia asunnon velattomasta hinnasta ja kiinteistön kohdalla 4 prosenttia.

Sinut katsotaan ensiasunnon ostajaksi, kun:
· Olet kaupantekohetkellä 18-39-vuotias.
· Omistat kaupan jälkeen asunnosta vähintään 50 %.
· Ostat asunnon vakituiseksi asunnoksesi ja muutat siihen 6 kuukauden kuluessa kaupanteosta.
· Et ole aiemmin omistanut asunto-osakkeesta tai asuinrakennuksesta 50 %:a tai enempää.

Ostaessa ensiasuntoa yhdessä toisen henkilön kanssa, voitte jakaa omistusosuuden tasan ja välttyä varainsiirtoveroseuraamuksilta. Vaihtoehtoisesti voitte säilyttää toisella ostajalla ensiasunnon varainsiirtoverovapauden jakamalla omistusosuudet siten, että toinen omistaa yli 50 prosentti uudesta asunnosta. Tällöin toinen osapuoli maksaa ostettavasti asunnosta varainsiirtoveroa omistamansa osuuden osalta ja säilyttää itsellään mahdollisuuden hyödyntää ensiasunnon varainsiirtoverohyödyn seuraavaa asuntoa hankkiessa.

Ensiasuntoon säästäminen

Usein ensiasunnon ostajalle ostettava asunto on käytännössä ainoa asuntolainalle asetettava vakuus, sillä muuta varallisuutta ei ole vielä ehtinyt kertyä. Asunnon ostoon tarvittavien säästöjen määrään vaikuttaa lainakatto eli lakisääteinen enimmäisluottosuhde sekä hankittavan asunnon vakuusarvo.

Asunnon vakuusarvo on yleensä 70 prosenttia asunnon hinnasta, joten pääsääntöisesti sinun on katettava 30 asunnon hinnasta joko säästöillä tai muilla vakuuksilla.

Ensiasunnon ostajalle voidaan myöntää asuntolainaa lainakaton perusteella enintään 95 prosenttia asunnon hinnasta. Muille asunnonostajille lainakatto on 85 prosenttia.

Omaan asuntoon säästäminen kannattaa siis aloittaa jo ajoissa, jotta sinulla on ennakkoon säästettynä tarvittava osa asunnon hinnasta asuntolainan myöntämiseksi.

Huom!

Ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus on poistunut 1.1.2024. Lisätietoa aiheesta pääset lukemaan TÄSTÄ.

Kiinteistönvälittäjä apunasi - Ota yhteyttä

Hyödynnä kiinteistönvälittäjiemme asiantuntijuus ja kokemus asunnon etsinnästä aina tarjousneuvotteluihin ja asuntokauppaan saakka. Ensiasuntoa ostaessa kaipaat varmasti välittäjältäsi myötäelämistä ja tilanteen tajua. Autamme mielellämme sinua parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja onnistuneisiin ensimmäisiin asuntokauppoihin.

    Annan suostumukseni siihen, että välitysliike saa lähettää minulle sähköistä suoramarkkinointia (esim. tekstiviesti, sähköposti)Hyväksyn tietosuojaehdot
    Tietosuoja- ja evästeseloste